maanantai 10. maaliskuuta 2014

Sitruunasunnuntai

Leivoin eilen aurinkoisen päivän ja vaikka vähän myös lauantaisen naistenpäivän kunniaksi aivan ihanan sitruunatortun. Kotona oli kolme ylimääräistä sitruunaa, joita varten löysin netistä hyvän reseptin. Resepti osoittautuikin todella helpoksi, nopeaksi ja lopputulos varsin suussasulavaksi!

Resepti on lainattu Kinuskikissan sivuilta.

Nopea sitruunatorttu

Murotaikinapohja:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte:

2 dl sitruunamehua (2-3 sitruunaa)
2 ¾ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 dl kuohukermaa
3 munaa
Tarjoiluun:

2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan muutamassa erässä. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 24 cm tai 20 x 27 cm). Levitä taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille. 
Purista sitruunamehu. Yhdistä kulhossa sokeri ja vehnäjauhot (näin jauhot eivät jää paakuiksi täytteeseen). Sekoita joukkoon sitruunamehu ja kerma. Lisää munat vispilällä sekoittaen. Kaada täyte vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia.
Mittaa kulhoon kuohukerma ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi.


Namnam, niin hyvää!

1 kommentti: