tiistai 3. joulukuuta 2013

Kurkistus kotiin

Ihan alkuun anteeksi hiljaisuudesta. Piipahdimme viikon lomalla Turkissa ja sen jälkeen muuttotohinat ovat vieneet mennessään. Matkalta palattuamme saimme vihdoinkin sähköt käyttöön - siihen asti kunnes myrsky vei ne meiltä 12 tunniksi. Se oli kuitenkin pientä siihen verrattuna, millaista on elää kunnon yleisvalaistuksen kanssa. Kaikki näyttää niin paljon paremmalta ilman sitä sinistä työmaavaloa.
Tässä pientä esimakua siitä, mitä on luvassa. Olemme saaneet lähes kaikki kalusteet paikoilleen ja verhot sekä joulukoristeet on jo ripustettu ikkunoihin. Saimme myös sälekaihtimet juuri ennen matkaa, ne loivatkin ihmeellistä kodikkuutta huoneisiin.
Kokonaiskuvia näette vasta sitten, kun kaikki on kunnolla paikoillaan.
Muutto on oikeastaan pikkutavaroita ja sänkyä vaille suoritettu, mutta niiden kimppuun pääsemme vasta muutaman päivän kuluttua. Torstaina meillä tehdään nimittäin vielä muuttotarkastus, ja jos kaikki menee niin kuin pitäisi, pääsemme nukkumaan ensimmäistä kertaa alakerrassa itsenäisyyspäivän vastaisena yönä :)

2 kommenttia: