keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Astetta retrompi yläkerta

En olekaan tämän blogin puolella näyttänyt, minkälaisia tiloja meillä on yläkerrassa. Yläkerta on toistaiseksi vielä alkuperäisessä asussaan ja räiskyviltä väreiltä ei voi siellä välttyä. Oma puoliskomme yläkerrasta oli pitkään kuin himohamstraajan pesä, mutta pitkällisen lajittelun, pois heittämisen ja kirpparikamojen selvittelyn jälkeen siitä tuli taas tilava. Asuimme puolitoista vuotta juurikin kyseisissä tiloissa ja tavaraa jäi sinne alakertaan muuttamisen jäljiltä. Nyt ainoastaan yksi pieni huone on varastointikäytössä.
Talolta löytyi tänne muuttaessamme hirmuinen määrä ei värisiä ja muotoisia lasipulloja ja järjestelinkin ne vanhalle, myöskin talolta löytyneelle hyllykölle esille. Lasipullot olivat pitkään säilytyksessä vanhoissa hedelmälaatikoissa ja päätinkin nostaa myös ne koristeeksi, ovat ne sen verran kivan näköisiä. Nyt yläkerrassa on oikea lasipullomuseo, heh! Huoneessa on myös vanha funkkissohva, joka tulee joskus tulevaisuudessa vierashuoneeseen. Jonkin aikaa olohuoneessamme majaillut stockholm rand -matto pääsi yläkertaan karkuun koirankarvoja ja lautalattialla se näyttääkin oikein pirteältä. Ikkunaan ripustin keittiöstä pois vaihdetun Marimekon verhon ja tadaa, viihtyisä retrohuone oli valmis!

3 kommenttia:

  1. Ihastuttava sohva! <3 Ja naureskelin täällä, että onkos toi teidän koiruus vähän linssilude, kun ei varmaan ole postausta ilman karvakuonoa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toi sohva löyty myös täältä talolta, ihastuin siihen heti! Ja vau, siitä saa parivuoteenkin! :O joopajoo, koiraotus on melkonen linssilude ja seuraa mua joka paikkaan! Siellä se aina makoilee sohvalla! :)

      Poista