sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vappu 2015

Vappua 2015 juhlittiin meillä karnevaalitunnelmissa!
 Kyseessä ei kuitenkaan ollut lastenkutsut, vaikka niin voisikin värikylläisestä kattauksesta ja tarjoiluista luulla. Koossa oli taas sama työtovereists koostuva porukka, jolla kaikki edellisetkin kekkerit on juhlittu. Tällä kertaa tarjolla oli muunmuassa värikkäitä cakepopseja, suussasulavia munkkeja ja muita pieniä cocktailpaloja kotitekoista simaa unohtamatta. Onnistuneet juhlat, ei voi muuta sanoa!

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Makuuhuoneen muutoksia

Makkari on kokenut jo useamman muodonmuutoksen, mutta nyt vasta tuntuu siltä, että kalustus ja sisustus on loksahtanut kohdilleen. Viimeisimmät kuvat näkyvät täällä ja nopeasti katsottuna näyttää aivan samalta. Jopa koira nukkuu samassa paikassa valokuvissa! Punaiset metallikaapit vaihtuivat kuitenkin valkoiseen lipastoon, ja osa kalusteista siirtyi hieman eri paikoille. Katosta roikkuu uusi valaisin ja lattialla on eri matto. Myös ihana Mademoiselle tuoli muutti vaihteeksi pois olohuoneesta.
 Sellaista kevätuutta täällä, tulisi vaan jo se kunnon kevätkin!

perjantai 20. helmikuuta 2015

Kevätauringossa

Kevättalven ensimmäiset auringonsäteet tallentuivat eräänä päivänä kameralle, kun huomasin Waldo -koiran paistattelevan päivää lampaantaljalla. Tuo meidän koira on kyllä sellainen, että heti kun aurinko pilkahtaakin, on karvaturri nautiskelemassa lämmöstä.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Ystävänpäiväkattaus

 Lauantaina juhlistettiin jälleen ystävänpäivää ja allekirjoittaneen 24 -vuotis syntymäpäiviäkin. Otimme uusiksi viime vuotiset ystävänpäiväkekkerit työporukan tyttöjen kesken ja tunnelma tarjoiluneen oli jälleen varsin mainio. Tänä vuonna tarjolla oli kattavan karkkivalikoiman lisäksi laskiaspullaa sekä aivan ihania suklaasuukkoja. Tästä pääset kurkkaamaan, miltä kekkerit näyttivät viime vuonna. 
 Kylläpä helmikuu on kiva kuukausi kaikkine juhlan aiheineen! :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kevättalven värejä


Täällä taas. Vuoden pimein kausi on vierähtänyt kokonaan bloggaamatta ja mikäs muukaan kuin valo sai taas tassut tarttumaan kameraan. Loppusyksystä ahersin kasaan viimeisetkin koulun rästihommat ja joulun alla valmistuin 4,5 vuoden opiskelun jälkeen muotoilijaksi. Pieniä vlmistujaisiakin juhlittiin ja joulu vierähti perinteisissä merkeissä perheen parissa. Tällä hetkellä pallottelen kahden työn välillä ja siinä sivussa remontoidaan taloa. Ehkäpä sitä ehtisi taas paremmin kirjoittelemaankin nyt kun tulossa oleva kevät motivoi valokuvaamaankin. Nyt kuitenkin vähän kuvia tämän hetkisestä sisustuksesta. Aika paljon on samaa pastellia, kuin viime helmikuussakin, nyt mukana on kuitenkin ripaus keltaista ja ihania ystävänpäiväkukkasia.
Seuraavaksi palaan kirjoittelemaan ystävänpäiväkekkereiden kuvasaldon kera.