torstai 27. helmikuuta 2014

Siksak

Viime postauksessa vilahtikin jo olohuoneen uutuus, siksak -kuvioinen matto. Vanha kunnon blogimatto eli Ikean Stockholm Rand oli ihana, mutta ihan väärää materiaalia koiratalouden olohuoneeseen. Käsinkudottu villamatto veti koirankarvoja puoleensa kuin magneetti ja luun pureskelusta jäi valkoisia tahroja pehmoiseen pintaan. Siinä vaiheessa kun villamaton vaaleita raitoja koristi koiran mielenosoitusjalannoston tuotos jos toinenkin, oli aika hankkia uusi.
Meillä on ollut keittiössä jonkin aikaa polypropeenimatto, ja helpoksi havaitun puhtaanapidon tuntien tiesin, että myös olkkariin tulee polypropeenia. Materiaalina se ei ehkä ole kaikkein miellyttävin jalalle, mutta niin helppo esimerkiksi imuroida. Netin syövereistä löysinkin ihanan siksak-kuvioisen ja juuri sopivan kokoisen maton vanhan tilalle. Kuvissa matto on vielä hieman mutkalla rullalla odottelun jäljiltä, mutta eiköhän tuo tuosta oikene.
Kuparinsävyisen lasipullon kaveriksi löytyi kirpparilta kaksi vanhaa lääkepulloa, toisessa vielä etikettikin tallella. Nyt isoin ei ole enää niin orvon näköinen!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Keltaista

Keltainen on ehdottomasti tämän hetkinen lempivärini ja jostain syystä tuota pirteää väriä on eksyy kotiini kokoajan vain enemmän.
 Päätin päivittää vanhemman Lumiani uuteen superkameran omaavaan yksilöön ja tietenkin keltaiseen sellaiseen. Viime viikolla postissa saapuneessa Lumia 1020:ssa on ihanan suuri näyttö ja kamera tosiaan on mitä mahtavin. Tulevaisuudessa osa blogin kuvista tulee olemaan tällä otettuja, sillä eipä tämä paljon järkkärille häviä! Puhelinkuvat on otettu järkkärillä, mutta seuraavat kuvat ovat uudella puhelimella kuvattuja, katsokaapa miten tarkkoja:
Aika hyviä, eikö?

Jotain muutakin siis saapui postissa ja sattumalta keltaisessa laatikossa. Ten Points:n nahkaiset nilkkurit tulevat tarpeeseen kevätkeleillä ja popot pääsivätkin heti kuvausharjoittelun kohteeksi. Huippuja uutuuksia molemmat!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Kekkerit

Viime viikonloppu oli yhtä juhlaa. Ystävänpäiväkekkerit kokosivat työporukan kokoon ystävänpäivä-tupareihin ja tulihan siinä samalla juhlittua vähän omia syntymäpäiviäkin. Kaksi päivää meni leipoessa ja siivotessa ja lopulta koossa oli mitä ihanimmat pippalot. Yleensä karsastan kaikkea pinkkiä ja vaaleanpunaista, mutta tällä kertaa kaikki oli sitä! Minisandwichit, pesto-mozzarella-tomaattipatongit, vaniljarahka-vaahtokarkkikakku, kolmen suklaan rocky road, valkosuklaa-sitruunamuffinsit ja kokoelma erilaisia karkkeja pitivät vieraat erittäin tyytyväisinä. Hieman pinkkiä röyhelöä, paljon kynttilöitä, leikkokukkia sekä pupuja esille ja koristelu oli valmis!
Harmi, että kuvaaminen jäi vähän vähälle kaiken kiireen takia, päivänvalon aikaan olisi ollut paljon kivempi kuvailla näitä ihanan pastellisia tarjoiluja. Tunnelma oli kuitenkin mainio ja iloisesti höpöttelevä tyttöjoukko jaksoi kukkua aina yömyöhään asti näillä sokeripommeilla!

torstai 6. helmikuuta 2014

Pastellia

 Olohuone sai jälleen uuden ilmeen, kun lähestyvä ystävänpäivä sai sisustajan pastellinsävyisiin tunnelmiin.
En niinkään välitä pinkistä tai vaalenapunaisesta väristä, mutta tuollainen haalea korallinpunainen puree jostain syystä kuitenkin. Turkoosin sävyt ovat ikuisia lemppareita ja tällä kertaa tyynypäällinen mätsäsi täydellisesti Polkka Jam:n Talviuniset -printtiin. Pöydälle kasa tuikkulyhtyjä sopivassa sävyssä ja namnam, valmista tuli!